Rautavaaran ero emäpitäjästään Nurmeksesta ei tapahtunut äkillisesti. Jo aikaisemmin oli ollut omat pitäjän- ja kirkonkokoukset. Itsenäisen kunnan perustamishanke pyörähti lopulliseen vauhtiinsa 31.3.1874 pidetystä Nurmeksen pitäjän ja Rautavaaran kappelin yhteisestä kuntakokouksesta. Tällöin päätettiin hakea maaherralta lupaa siihen, että Rautavaara saisi erota Nurmeksesta ja muodostaa oman kunnallishallinnon. Rautavaaran kunta perustettiin Kuopion lääninhallituksen päätöksellä 12 päivänä syyskuuta 1874.

”§ 1 Omituinen kunnanhallitus, jonka keskuudessaan asettaa seurakunta jo tätä ennen on suostunut ja johon Herra Kuvernööri on vahvistuksen antanut, päätettiin seuraavalla tavalla 3:ksi vuodeksi, ensi tulevasta uudesta vuodesta lähtien, järjestää.”

Tuossa ensimmäisessä kuntakokouksessa, 20.12.1874, valittiin kunnan esimieheksi kanttori E. Sirenius. Kunnallislautakunnan esimieheksi määrättiin talollinen Krister Hakkarainen, varaesimieheksi talollinen Elias Ahonen vanhempi. Kunnallislautakunnan esimiehen tehtäviin kuului viljamakasiinin hoito, vaivaishoidon valvonta, ”sattuvain varain ylöskanto ja edesvastuu” sekä aputoimikunnan kassanhoitovelvollisuus.

Pöytäkirjan todistivat kunnankokouksen puolesta K.G. Renfors, Ananias Korkalainen, Antti Kainulainen ja E. Sirenius.

Kanttori Sirenius luovutti kunnan käyttöön kokoushuoneen, pöytäkirjaakin oli lupa siellä säilyttää. V. 1876 pitäjäntupa vuokrattiin kauppias A. Martikaisen huoneista, sittemmin Reittu Ahoselta ja 90-luvulla siirryttiin kirkon kansakoulun vanhoihin luokkahuoneisiin.

KUNNALLISELÄMÄÄ

Itsenäisenä kunta lähti verkkaisesti käyntiin. 1800-luvun loppu ponnisteltiin hallintoelinten synnyttelyvaivoissa. Hallaöiden jäljiltä, varsinkin vuosina –78 ja –86-88, nälänhätä tunki oven kuin oven väliin. Kunnanisät joutuivat useaan otteeseen piirtämään yhteisen takuupaperin avun saamiseksi kuvernööriltä ja läänin viljamakasiinista. Pitäjän oman lainamakasiinin hoitajat vaihtuivat: 1876 nimettiin mittamiehiksi Matti Ahonen ja Fretrik Heikkinen, v. –81 makasiinin johtokuntaan tulivat lautamies Ananias Korkalainen, talollinen Reittu Ahonen ja mittamiehiksi talollinen Anders Karppa ja Henrik Timonen. Myöhemmin Ananias Korkalaisesta tuli kunnan kassan ja makasiinin hoitaja, ja v. –87 kunnan varastojen ja lainajyvästön hoitajaksi määrättiin talollinen Olli Kettunen. V. 1889 Olli Kettusesta tehtiin kunnan rahaston, palorahain- ja lainamakasiinin hoitaja ja v. –90 sama mies nimettiin kunnan rahastonhoitajaksi.

Kunnallinen paloyhtiö aloitti v. 1875. Uuden palosäännön mukainen palokunta perustettiin 12.4.79, esimieheksi Matti Ahonen. Palosääntö uusittiin v. –86 ja palovakuutusohjesääntö tuli voimaan 20.12.97. ”Pappilan metsästä kiskotuilla vähintään 3 tuumaa leveillä päreillä vuorattu pappilan iso pytinkikin” vakuutettiin yhteisessä paloapuyhtiössä.

Suntio Matti Ahonen valittiin valtiopäivämiesvaaleihin v. 1882. Samana vuonna avattiin asevelvollisten kutsuntatoimisto, jossa nimetyt miehet arpoivat sotamiehet kruunun leipiin. Myöhemmin toimistoon palkattiin mukaan kunnallislautakunnan esimies virkansa puolesta ja jäsenistöä lisättiin yhdellä varsinaisella sekä varajäsenillä.

Vuonna 1885 perustettiin holhouslautakunta: neljä jäsentä ja esimiehenä Wilppo Rossinen. V. –92 laadittiin kunnalle terveydenhoitojärjestelmä, jossa ylimpänä valvojana toimi kunnallislautakunta, ja apuvoimiksi valittiin jokaisesta kylästä tarkastusmies. Terveydenhoitosäännöksiin sisältyivät luvut yleisen terveydenhoidon valvomisesta, tonteista ja niiden rakentamisesta, veden puhtaanapitämisestä, tontin ja asuinrakennuksen siisteydestä, toimenpiteistä tarttuvia tauteja vastaan sekä yleisiä määräyksiä valitusmenettelystä ja seuraamuksista.

Nälkävuodet pakottivat esiin hätäaputoimikunnan v. 1892, samoin katovuodeksi –99, jolloin myös piti pyytää kuvernööriltä lainaa 2600 mk kunnallisrahaston perustamiseksi.

Veroasioita setvimään asetettiin suostuntaverokomitea. Verotuotto ei ollut isoa: v. 1865 kertyi verotuloja Nurmeksessa ja Rautavaaralla yhteensä 1596 markkaa 60 penniä, seuraavana katovuonna määrä laski 966 markkaan ja sitä seuraavina vuosina kunnan kassa hupeni tästäkin.

Kuntavero 16.3.1884:

Kuntakokouksen esimiehen palkka 80 mk
Lautakunnan esimiehen palkka 100 mk
Lautakunnan jäsenten palkka 100 mk
Asevelvollisuuskokousjäsenille 60 mk
Rokkoherran kyyti 20 mk
Joulukynttilöihin 6 mk
Satunnaisiin maksuihin 60 mk
Kaitainsillan lankut 63 mk
Asiamiehen reissu Nurmekseen 15 mk
Takseerauslautakunnan istunnot 10 mk

V. 1885 oli valittu 5-jäseninen takseerauslautakunta, jonka tehtäviin kuului kuntaveroäyrien ja muiden maksujen määrääminen. V. –94 nämäkin tehtävät säilytettiin kunnallislautakunnalle ja määrätyille lisäjäsenille. 22.8.92 asetettiin äänestysperusteeksi kuntakokouksissa vuotuinen kunnallisveroäyrilista: 1 äyri oikeutti aina yhteen ääneen. Manttaaliasioissa äänivoiman ratkaisivat vastaavasti manttaaliäyrit.

”Korkialta esivallalta tulleet viinaverorahat” sijoitettiin aluksi Nurmeksen seurakunnan Säästöpankkiin tulevaisuudessa hankittavan kansakoulun pohjarahastoksi. Pulavuonna –87 ne otettiin köyhäinhoitoon, sittemmin ne jaettiin kansakoulun johtokunnalle koululaitoksen ylläpitoon.

Kunnallislautakunnan esimiehen tilejä pantiin v. 1884 tarkastamaan räätäli Paavo Riekkinen. V. 1881 nimettiin kunnan tilintarkastajiksi pastori T. Martikainen ja vallesmanni Karjalainen. Kunnallis- ja lautamiehille alettiin maksaa palkka vuosittain –94 lähtien.

Kulttuuriakin harrastettiin. Vuonna 1884 kerättiin kolehti ”rakkaan keisarimme” Aleksanteri II:n muistopatsaan pystyttämistä varten. Paljastustilaisuudessa Helsingissä kuntaa edusti kunnallismies, kauppias A. Martikainen. Tapauksen kunniaksi painatetun muistomitallin määräsi kuntakokous säilytettäväksi kuntahuoneessa lasiovella varustetussa kaapissa, jonka avain – kunnan myöhemmissä temmellyksissä kadonnut – periytyisi puheenjohtajalta toiselle.

LAKI JA JÄRJESTYS

Vuodesta 1852 lähtien heilutti kunnassa lainmiekkaa oma nimismies, joka kuitenkin asui Nurmeksessa. Käräjöimäänkin oli sama matka. Niinpä v. 1886 lähti anomus Keisarilliselle Wiipurin Hovioikeudelle käräjien saamiseksi Rautavaaralle, pyyntö uudistettiin v. –95 – mutta parin vuoden kuluttua hankkeesta päätettiin luopua toistaiseksi. Näihin aikoihin puuhattiin kuntaan myös omaa ulosottomiestä, ”ryöstömiestä” – kuten köyhä kansa tointa katsoi.

Vaarojen katveesta pulpahteleva paloviinan salakauppa pyrittiin tyrehdyttämään: 6.3.1875 asetettiin kyliin kaitsijamiehet, joilla oli oikeus ”syynätä” huoneet ja ottaa ”liiat aineet” parempaan talteen. V. 1892 huolestutti kuntakokousta kylillä esiintyvä rauhattomuus ja paheet; pelattiin korttia, liikuttiin öisin, rikottiin perherauhaa. Päätettiin kieltää ”tantsit” sunnuntaisin ja pyhäpäivien seutuihin 40 markan sakon uhalla. Kortinpeluusta ja öisestä salaliikkumisesta rapsautti nimismies Wilho Karjalainen 20 markalla.

Hyviä tapoja vaalittiin vaivaishoidon ohjesäännöissäkin: hoitolaisten oli osoitettava keskenään ystävällisyyttä ja avuliaisuutta, kiroukset ja sopimattomat keskustelut olivat kiellettyjä. Ja kunnanhuolto pelasi erämaalakien mukaan – orvot myytiin eläteiksi vähiten vaativille. Kansanterapia vuosimallia –92 oli vieläkin turmeltumattomampaa: ”…hulluksi tulleen piika Aliina P----:n hoidon suhteen päätettiin nyt vielä kahastaa, kunnes avovedet tulevat ja jos ei sitten näytä selviävän ja paranevan, niin on hän tämän päätöksen mukaan toimitettava Niuvanniemen parannuslaitokseen niin kauaksi, kuin tulee terveeksi”.

KULKUYHTEYDET

Muinainen Rautavaaran puolen kesäinen kirkkotie Nurmekseen kulki Kynsiniemen ja Kuokkastensalmen poikki Savikylään ja siitä Palojärvelle ja Alaluostaan. Tätä pohjaa lienee seuraillut myös Kuopion talviliikenne. Tämä oli ainoa yhteys Rautavaaralta itäänpäin, pohjoisista tuleva tie yhtyi siihen Hankamäessä. V. 1797 saatiin maaherran käsky kunnostaa teitä sodan varalle. Tie Tiilikan kautta Savikylään rakennettiin 1799. Perustettiin Nurmes-Kaavi –postilinja. Yläluostassa piti postipaikkaa Vilppu Korhonen, Alaluostassa Erkki Ahonen erinäisiä rasitevapauksia vastaan.

Yhteydet olivat huonot, Rautavaaran kauppa ja muu vuorovaikutus ympäristöalueilla suuntautui poispäin Nurmeksesta. Tiet rakennettiin suurelta osin hätäaputöinä; kulkuyhteyksien paraneminen kevensi nälänhädän heikentämää askelta. Työt jäivät useinkin keskeneräisiksi, pohjat kunnostettiin myöhemmin. 1800-luvun loppupuolella rakennettiin vanhimmat sillat: Alakeyrityn Siikajoen, Pohjoispuron, Kivipuron, Kaitain, Sikopuron, Suhosenpuron, Murtopuron, Lutikkojoen ja Alaluostan kylän sillat; vanhoja sillanrunkoja, kuten Karin silta, korjattiin.

Metsäyhtiöiden kuljetuksien auttamiseksi tehtiin 1878 esitys kuvernöörille Rautavaaran ja Nurmeksen tien rakentamisesta. Yhteydet alkoivat vakiintua. V. 1881 säädettiin kuntakokouksessa postitien ylläpidosta reitillä joka kulki Kaavilta Hankamäen kievarille, siitä 10 virstaa Nurmeksen suuntaan ja edelleen Palomäen kievarin kautta Rautavaaran nimismiespiiriin. 17.1.83 tuli asetus yleisistä teistä ja silloista maalla. Siinä säädettiin teiden pohjauksista, savetuksesta ym. V. –85 aloitettiin tie Rautavaaran kirkolta Tiilikan kautta Nurmekseen kruunun varoilla. V. 1887 valmistui maantie Nilsiästä Syvärin itäpuolitse Iisalmen-Rautavaarantielle, v. –93 päätettiin Keyrityn rantatien rakentamisesta. V. –89 valmisteltiin uutta Rautavaara-Nilsiä –tietä, seuraavana vuonna siirryttiin rakentamaan kylätietä kirkolta Hiirenjärvelle.

Savonratakin, Kuopio-Iisalmi-Kajaani, oli rakenteilla. Sen vaikutukset ulottuivat kuitenkin lähinnä vain välillisesti Rautavaaran kolkille.

Kievarilaitos kehittyi. V. 1862 oli Kuopion tien varressa kesti- ja postikievareita Hankamäessä, Palojärvellä, Savikylässä, Maaselässä ja yksi majatalo jossakin Höljäkän pohjoisista taloista. 1885 oli kirkolla kievarinpito-oikeus kyytihevosineen Paavo Kettusella, yöpaikkaa pitivät kauppias Pekka Kekäläinen, Reittu Ahonen kahdella hevosella, ja Tiilikan reservitalosta vastasi Antti Määttä.

Lähtöposti kulki kerran viikossa, tuloposti saatiin kahdesti. Kuljetukset tarjottiin urakalle. V. 1889 anottiin, jotta saataisiin valtaposti kiertämään Rautavaaran kautta. 1896 perustettiin toisen luokan postitoimisto. Postinhoitajaksi tuli Wilho Karjalainen. Kolme vuotta myöhemmin anottiin postihallitukselta, että posti saisi kuljettaa suurempia rahalähetyksiä, aina 4000 markkaan asti. Kuntakokous 11.7.86: ”…postilaukusta keskusteltiin… oli niin rikkinäinen ettei uskaltanut rahakirjettä sisälle panna… päätettiin ilmoittaa nimismies Alf Steniukselle, että tämä teettäisi uuden tai korjauttaisi vanhan…”.